Olin keväällä mukana jälleen etäkurssilla. Sen järjesti Suomen syöpäpotilaat ja aiheena oli tietoisuustaidot. Vetäjinä toimi järjestön työntekijä Suvi ja vertaistukikoulutettu Ritva.

Aluksi ajattelin, että minähän jo jotain tästä asiasta tiedänkin, että mitähän uutta siitä voisin vielä saada. Mutta sain enemmän kuin uskoinkaan. Tarkoituksellisen kokemuksen ja oppia. Meille osallistujille annettiin myös kotitehtäviä, jotka olivat niitä käänteentekeviä, tein niitä oikeasti ja nyt muunmuassa nautin kävelylenkeistä tietoisuusharjoitusta tehden kaikilla aisteilla. Olen tehnyt myös kiitollisuuspäiväkirjaa ja senkin uudelleen ottaminen teki todella hyvää juuri tässä hetkessä. Kirjaani liittyen tuli haasteita vastaan ja näiden avulla selvisin niistä paremmin kuin uskoinkaan. Sain muunmuassa Arto Pietikäisen harjoitteilla fiilikseni nostettua paljon. Täytyi mennä jälleen itseensä syvemmin, että löysin uudet selviytymiskeinot. Jos tässä vuosien varrella olen sairastunut esimerkiksi flunssaan tai vastaavaan, olen tehnyt silloin paljon harjoituksia, kuunnellut myös itselle äänittämiä meditaatioita, hypnoosia ja rentoutusta. Nyt sain lisäksi nämä mindfullness harjoitukset. Mikään oppi ei siis ole turhaa. Jos vähänkin kiinnostaa, kannattaa osallistua, voi aina voittaa.

Luen parhaillaan läsnäolon mestarin, Eckhart Tollen kirjaa Uusi maa. Ensimmäisenä nostan ajatuksen siitä miten kauan me eletään tiedottomasti tätä elämää. Hän kertoo, että amerikkalainen 60-vuotias on istunut 15 vuotta elämästään television ääressä kanavia vaihtaen, josko jotain mielenkiintoista ohjelmaa löytyisi. Mainokset siihen päälle, niin aikamoisessa transsissa ollaan pitkät illat tai päivät. Ja nykyäänhän vielä seurataan kännykän kautta muita videoita youtubesta tai tiktokista. Aikaa menee selailuun ja mihin se aika lopulta menee? Tiedostamattomuuteen, eikö ole aika järkyttävää. Tätä ei tule ajatelleeksi. Minne jää parisuhteen ja perheen hoito ym ? Ehkä me ei tätä asiaa olla koskaan ajateltu tästä näkökulmasta. Mietin, miten itse sitä teen. Kauanko aikaa menee ruudun ääressä tänään? Voisinko muuttaa tottumustani ellen löydä ohjelmistosta mitään itselle pohdittavaa tai opittavaa. Aina on parannettavaa myös itsellä.

Menen luontoon. Linnut saavat parhaillaan poikasia ja niiden elämää on mielenkiintoista seurata. Olen oppinut tunnistamaan lintujen ääniä myös silloin kun niillä on hätä suojella poikasiaan. Joillakin linnuilla on tunnistettavissa useampikin ääni. Keväällä kun linnut saapui, käytin siihen soveltuvaa sovellusta jolla sain kuulla ja tunnistaa uusiakin lintulajeja. Aina se ei tunnistanut oikein, mutta mitä väliä. Hauskaa oli ja se oli juuri sitä läsnäoloa. Valokuvaaminenkin on yksityiskohtineen on mielenkiintoista, löytyy aina maailmasta jotain uutta ihmeteltävää.

Lastenlapset opettaa läsnäoloa. Heidän kanssa ei voi olla muussa maailmassa. Keskitytään yhdessä ruokailuun, jutellaan siinä. Mennään ulos leikkipuistoon keinumaan, hiekkalaatikolle tms, niissä on vain oltava läsnä. Luetaan kirjaa yhdessä ja laitetaan rakkaudella nukkumaan, peitellään ja silitellään. Ja jos esimerkiksi tyttären poika on yökylässä ja heti herättyään huutaa mummoa niin voiko ihanampaa aamun aloitusta ollakaan. Nyt ymmärrän miksi omien lasten kanssa kotona oleminen oli niin arvokasta myös itselle. Sain olla läsnä itselle ja toiselle. Sitten alkoi työelämän kiireet ja arki toi velvollisuudet ja vastuut, alkoi hoputtamiset ja kiirehtimiset ja läsnäolo unohtui. Suorittaminen tuli tilalle. On saatava aina vain lisää jotain vaikka olisi riittänyt se läsnäolo. Illalla sitten väsyneenä kaikesta tv auki ja unohda siinä kaikki, parisuhde ja lapset, keskustelut elämästä ja itsestä. Tätäkö me oikeasti halutaan. Tekeekö tämä kaikki onnelliseksi vaikka onni olikin aivan siinä lähellä.

Kännykkä on vallannut meidän elämän, siellä on kaikki virtuaalisesti. Se on yksipuolista, voit valita mikä itseä kiinnostaa. Vuorovaikutustaidot heikkenee, pelottavaa. Ja sitten on vain paha olla. Ei ole taitoa käsitellä tunteitakaan kun ei ole vastapuolta, jota kiinnostaa miltä minusta tuntuu. Meillä on oikeasti katsottava peiliin ja pysähdyttävä. Haluanko tätä kaikkea mitä minulle syötetään jotta olisin parempi, hyväksyttävämpi ihminen itselle ja toisille? Tarvitsenko tätä kaikkea oikeasti?

Sitten kun sairastuu vakavasti, sittenkö vasta huomaan elämän menneen hukkaan. Voi kun olisin ollut enemmän läsnä läheisille ja itsellekin, onko jo myöhäistä? Ei ole. Seuraa tekemistäsi päivän ajan silloin tällöin mitä oikeasti teet, tee tietoisesti. Katso teetkö rutiinisti kun on tapanasi tehdä aina näin, menetkö ruuan jälkeen tupakalle tai laitat nuuskan huuleen. Mieti samalla jokaista liikettä mitä teet. Sitten pohdi, tarvitsenko minä tätä ja jos tarvitsen miksi. Onko tästä hyötyä itselle vai voisinko tehdä jotain muuta? Tiedosta tekeminen. Huomaatko mitään uutta itsestäsi näin tehtyäsi? Oletko ollut automaattiohjauksella kuinka kauan? Sun ei tarvitse muuttaa mitään tapaasi, seuraa vaan sitä ja tiedosta. Voit mahdollisesti herätä uuteen maailmaan?

Kuva pixapay MabelAmber. Isä ja tytär reppuselässä, läsnäollen molemmat.