Oivalluksia ja uuden oppimista

Kehityksellinen trauma

Lauantai 3.8.2024 - Mervi

Keväällä katsoin televisiota ja haastateltavana eräässä ohjemassa oli psykoterapeutti ja paljon muutakin koulutusta saanut Juha Klaavu, joka esitteli kirjaansa Kehityksellinen trauma. Aihe oli erittäin mielenkiintoinen ja itsellekin ajankohtainen, joten halusin lainata kirjan kirjastosta mahdollisimman pian. Kerron lyhyesti joitain otteita. Suosittelen lukemaan, jos vähänkin tunnistat näistä nostamistani asioista itseäsi.

Kirjassa käsitellään emotionaalista läsnäolon puutetta silloin kun äiti tai muu läheinen hoitaa vauvaa. Äiti voi olla läsnä, muttei henkisesti läsnä lapselle eli kontakti puuttuu. Siitä tulee syyt arvottomuuteen, syyllisyyteen ja häpeään. Vauva jo n. 2kk-6kk iässä kokee olotilan, jossa koko olemus voi räjähtää tuskaan, kauhuun, paniikkiin ja turvattomuuteen. Äiti tai hoivaaja itsekin mahdollisesti on kokenut samanlaisen kohtelun eikä sitä tiedosta jatkavansa omalle lapselleen eteenpäin. Aikuisena nämä läpikäymättömät alaspainetut kivut aiheuttavat psyyken, kehon ja hermoston tasolla ongelmia. Psyykkisesti mielenterveyden häiriöitä, hermostollisesti levottomuutta, hermostuneisuutta, joista esimerkiksi uniongelmia tulee. Ja kehon tasolla, ärtynyttä suolta, vatsavaivoja, kiputiloja ja verenpaineen nousua. Johtuen siitä, ettei ole tullut kuulluksi, nähdyksi tai kohdatuksi.  Elämä aikuisena voi tuntua harmaalta eli aika ajoin olisi hyvä tarkistaa miltä minusta tuntuu ja mitä ajattelen.

Juha erittelee hyvin kirjassaan empatia ja sympatian erot kaivometaforan muodossa. Sympatiaa antava ihminen antaessaan tukea toiselle, hyppää itsekin kaivoon tuettavan kaveriksi ja on samassa liemessä toisen kanssa. Empatiaa antava heittää köyden ja vetää tuettavan ylös kaivosta eikä siten kuormita itseään toisen ongelmillaan. Samoin Juha sanoo, että on kolhittuja ja enemmän kolhittuja ihmisiä, ei täydellisiä. Kuinka lohduttavaa.

Hän kirjoittaa jakamisesta vs kaatamisesta: Ei eroteta milloin käytetään emotionaalisesti hyväksi, eli toimitaan toisten tunteiden roskakorina, kaadetaan oma paha olo toiselle.

Kun ihminen kokee olevansa hukassa itseltään on mahdotonta vastata kuka olet, mitä haluat ja mikä auttaisi tilanteessa koska kokee olevansa vääränlainen, viallinen eikä kukaan kuitenkaan ymmärrä.

Hän kertoo myös Jorma Tähkän tutkimista minätiloista, aidosta minuudesta, perusminuudesta ja epäaidosta minätiloista. Kaoottiset minätilat ovat alistava ja uhriminätilat. Alistavassa manipuloidaan toista kiristämällä, uhkailemalla ja uhriminätilassa mukaudutaan ja alistutaan toisten vaatimuksiin ja tahtoon. Mm. loukkaantumisen tunteen taustalla voi olla ajatus siitä, että minua on kohdeltu väärin lapsuudessa siksi elämän, maailman ja ympäristön pitäisi korvata tämä kärsimys minulle, muuten en tee mitään. Tästä voisi olla kyse jo koulukiusaamisen liittyvissä konfikteissa.

Arvottomuus, häpeä ja syyllisyys kokemuksena syntyy koko lapsuuden ajan. Ydinkokemuksena voi olla olenko rakastettava, hyväksyttävä, oikeanlainen vai viallinen, torjuttava, huono, häpeällinen. Onko äiti tai hoivaaja ollut emotionaalisesti läsnä syöttäessä, vaipanvaihdoissa, hoivatessaan lasta. Äiti rauhoittaa lastaan läsnäolollaan eikä silloin lapsi koe hylkäämisen tunnetta. Ellei äiti tai hoivaaja halua antaa mitä lapsi tarvitsee, lapselle voi tulla myös raivon ja vihan tunteita, kokemuksena se tuntuu auktoriteetin väärinkohteluna, sivuuttamana ja mitätöimänä. Näitä tunteita hoivataan sitten aikuisena terapiassa, samalla opitaan ja opetetaan rakastamaan itseä.

Vaikutukset muuten aikuisuudessa näkyvät seuraavasti.

Sisäinen orjuus: näin kuuluu tehdä, kaikki kunnon ihmiset tekevät näin.

Päättämättömyys, mukaudun vanhempiin, puolisoon samalla kokee olevansa tunteiden roskakori.

Syvä riippuvaisuus johonkin alitajuisesti etsien rakastavaa katsetta, tunnetta tai tarvitsevuus, koska erillisyys on pelottavaa ja uhkaavaa.

Addiktiot mihin vaan ja taakankantajan roolit.

Toistopakko, vetää puoleensa aina tiettyjä tyyppejä vaikka siitä kärsiikin, sekin on alitajuista. Ja kaiken tämän takana on hylätyksi tulemisen pelko.

Juha suosittelee näin kokeneita ihmisiä terapiaan, joka on uudelleen "kävelemään" oppimista, eteen ja taakse..

Olen myös kuunnellut monia podcasteja, joissa Juha on ollut haastateltavana. Ja olen ymmärtänyt myös itsestäni lisää. Tässä voisi olla myös mahdollisesti yksi syy myös omaan sairastumiseeni. Tiedostan myös, että millainen vanhempi olen ollut lapsilleni, olinko läsnä vaikka olin pitkään heidän kanssa kotona. Alkutaipale vanhempana oli henkisesti raskasta ja epävarmaakin tyttären koliikin vuoksi, valvomista ja yksinhuoltajuutta miehen ollessa yrittäjänä ja työnantajana. Mitkä olivat oman kasvuni kokemukset? En syytä vanhempiani, he tekivät niinkuin silloin omilla taidoillaan osasivat. Olin varmasti herkkä lapsi ja koin näitä kokemuksia itsekin ja nyt koen että sairastuttuani ja opiskeltuani lisää, olen oppinut rakastamaan ja arvostamaan itseäni täysin. Löytänyt minuuteni ja aidon itseni. Eli kiitos syövän ja ulosteenkarkailun, näinkin voin eheytyä.

Mitä voisin nyt tehdä ymmärtäessäni tämän? Kerron lapsilleni tästä kirjasta, oivalluksistani. Tuen ja kannustan heitä myös mahdollisesti terapiaan koska he ovat sen arvoisia. Mikä olisikaan suurempi lahja äidille kuin että lapseni voisivat olla juuri sitä miksi Luoja on heidät tarkoittanut jo nyt eikä vasta kuusikymppisinä. Itseään rakastavia, arvostavia, kunnioittavia ja anteeksiantavia ihmisiä, jotka näkevät kaikessa elämän tapahtumissa tarkoituksen ja opetuksen. Ja mikä parasta, löysin netistä kahden päivän kurssin, jossa kerrotaan minätiloista lisää ja nyt olen jo syyskuussa menossa siitäkin lisää oivaltamamaan.

Juha Klaavun nettisivuilta löytyy lisää tietoa ja videoita sekä Jorma Tähkän minätiloista. Jälleen kiitollisuus tämänkin oivaltamisesta ja oppimisesta. Elämä on edelleen ihanaa kun sen oikein oivaltaa..

Kuva pixapay StockSnap, isästä ja vauvasta, aito läsnäolon tilanne.

Kuva pixapay PublicDomainPicture, äidistä ja vauvasta, vauva tulee nähdyksi ja kuulluksi.